lauantai 29. lokakuuta 2011

Osso bucco eli naudanpotkaa

Kummisetä on elokuvaklassikko, jossa tehdään klassista italialaista ruokaa eli osso bucccoa. Elokuvia ja ruokaa harrastavana kyseisen ruoan laittamista voisi pitää melko lailla velvollisuutena. Osso bucco tarkoittaa reikäluuta eli käytännössä poikittain leikattua vasikan tai naudan potkapalaa, joka haudutetaan  padassa luineen ja selkäytimineen. Iloisen hauen sivuilta löytyy erinomaiselta vaikuttava resepti, mutta tällä kertaa meillä ruokaa nautittiin spagettin ja vihreän salaatin kera. Edellistä reseptiä täytyy kokeilla joskus tulevaisuudessa myös itse. Tämä ruoka tehtiin Reseptitaivaan ohjeen pohjalta.

Ainekset:
  • 600 g naudanpotkaa
  • vehnäjauhoja
  • voita, öljyä
  • 1 sipuli
  • 1 porkkana
  • 1 pala selleriä
  • 1 punainen paprika
  • 1 vihreä paprika
  • 1/2 solovalkosipuli
  • 2 dl valkoviiniä
  • (naudan)lihafondia
  • 5 tomaattia
  • 1 tölkki tomaattimurskaa
  • 2 tl tamarindia
  • sokeria 
  • tuoretta basilikaa
  • tuoretta timjamia 
  • tuoretta persiljaa
  • suolaa
  • pippuria
Valmistusohje:
  1. Pyörittele potkapalat vehnäjauhossa ja paista voi-öljyseoksessa ruskeaksi paistinpannulla.
  2. Paloittele sipuli, porkkana, selleri ja paprikat reiluiksi paloiksi ja freesaa niitä hetki valurautapadassa. Lisää pataan myös murskattu valkosipuli.
  3. Kaada sekaan valkoviini ja anna vihannesten pehmentyä hetki. Lisää sitten halkaistut tomaatit sekä tomaattimurska. Mausta sokerilla, tamarindilla, basilikalla, timjamilla, suolalla ja pippurilla.
  4. Lisää pataan vielä lihat ja lihafondi. Lisää tarvittaessa vettä niin, että kaikki ainekset peittyvät.
  5. Hauduta kannen alla pienellä lämmöllä niin kauan, että luuydin häviää luista eli noin puolitoista tuntia. Kääntele välillä reippaasti, jotta liha irtoaa luista. Lisää lopuksi vielä silputtu persilja ja tarjoile.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...