keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Olutarvio: Heineken Premium

Lasissa on tällä kertaa tuotantomäärältään maailman kolmanneksi suurimman panimon lippulaivaolutta 5,0 % vahvuisena versiona. Normaalisti tähän olueen ei koskisi edes pitkällä tikulla, mutta hotellin minibaarin vaihtoehdot ovat melko rajatut eli niitä löytyy kokonaista kaksi kappaletta. Paikallinen, aiemmin arvosteltu Mahou (ks. arvio) ja "kansainvälinen", nyt lasissa oleva Heineken. Tämä kertoo aika lailla myös Heinekenin vallasta Euroopan olutmarkkinoilla. Mutta itse asiaan.

Olut on väriltään hyvin vaalean keltainen ja kirkas. Vaahtoa syntyy melko reippaasti, mutta se häviää myös yhtä nopeasti kuin syntyy. Tuoksu on hyvin maltillinen, hieman maissia ja mallasta. Nenän onkaloihin leijailee myös hitunen ruohoisuutta. Ei siis mitään erikoista, muttei epämiellyttävääkään.

Maku on niin ikään melko mitäänsanomaton, hieman makea, hedelmäinen, aika raikas ja todella helposti juotava niin hyvässä kuin pahassa. Maissia löytyy myös tuoksun lisäksi mausta. Suutuntuma on kevyen raikas ja kohtalaisen hiilihappoinen. Ennakko-odotuksiin ja hatariin muistikuviin verrattuna tämä Heinekekin "alkoversio" on selvä positiivinen yllätys, hyvin juotava ja mutkaton olut. Edellinen Heineken-kokemus oli 4,6 % versio Flow Festivaaleilla, joka oli puolestaan ehkä pahinta olutta mitä on tullut hetkeen maisteltua. Näiden kahden välillä on hämmentävän suuri ero laadussa.

Tätä kirjoittaessa Madridin syksy tarjoaa mukavaa 29 asteen lämpötilaa, joten kevyen hikoilun jälkeen olut toimii janon sammuttajana oikein hyvin.

Pisteet:
Tuoksu 4/10 + Ulkonäkö 2/5 + Maku 5/10 + Suutuntuma 2/5 + Yleisvaikutelma 8/20 = Yhteensä 21/50

2 kommenttia:

  1. Alkuun: hyvä blogi.

    Itse en ole mikään oluiden harrastaja mutta Heineken kyllä on yksi suosikeistani.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista. Tämä Heinekenin versio oli hyvin juotavaa, kun taas aiempi hanasta juotu aivan kamalaa. Luulen että kyseessä oli pakko olla viallinen erä tai jotakin vastaavaa. Täytyy testata joskus Heinekenin kolmosversiota.

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...