sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Beef stew eli palapaisti uunissa

Beef stew:n eli palapaistin tekemisessä voi käyttää mielikuvitusta, koska ainoana "rajoittavina" tekijöinä voi pitää sitä, että ruoassa pitää olla naudanlihaa ja juureksia/vihanneksia ja että sitä pitää kypsyttää pitkään ja rakkaudella. Tämä resepti perustuu täten siihen mitä jääkaapista löytyi eli juureksina käytettiin perunaa, palsternakkaa, porkkanaa ja bataattia. Kypsytin itse ruokaa uunissa noin neljä ja puoli tuntia ja lopputulos oli todella mahtava eli kannattaa olla kärsivällinen.


Ainekset:
  • 800 g naudan sisäpaistia
  • tuoretta korianteria
  • 1 sipuli
  • voita
  • öljyä
  • suolaa
  • pippuria
  • vehnäjauhoja
  • 5 jauhoista perunaa
  • 1 palsternakka
  • 4 porkkanaa
  • 1 bataatti
  • 2 dl punaviiniä
  • 5 dl lihalientä
  • 3 laakerinlehteä
  • 3 kuivatettua appelsiininkuorta (ks. ohje)
  • valkosipulia
  • sitruunankuorta
Valmistusohje:
  1. Esilämmitä uuni 160-asteiseksi.
  2. Paloittele paisti pienemmiksi palasiksi ja pyörittele suolalla ja pippurilla maustetussa vehnäjauhossa.
  3. Silppua sipuli.
  4. Kuori ja paloittele juurekset (perunat, palsternakka, porkkanat ja bataatti) pienemmiksi paloiksi.
  5. Kuullota silputtu sipuli voi-öljyseoksessa valurautapadassa. Lisää sekaan myös tuore korinanteri.
  6. Lisää pataan myös paloitellut juurekset, punaviini, lihaliemi, laakerinlehdet ja kuivatetut appelsiininkuoret ja mausta suolalla ja pippurilla. Kiehauta, laita pataan kansi päälle ja nosta uuniin.
  7. Kypsytä uunissa noin 3-4 tuntia eli kunnes liha on mureaa.
  8. Viimeistele ruoka ripottamalla annoksen pinnalle tuoretta korianteria, murskattua valkosipulia ja raastettua sitruunankuorta. Tarjoa tuoreen leivän ja punaviinin kera.

1 kommentti:

  1. Muuten loistava ohje, mutta mitä lihoille tehdään jauhoissa pyörittelyn jälkeen?

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...