keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Valkosipuliherkkusienet

Provencen matkaa odotellessa voi tutustua paikallisiin resepteihin. Tämä simppeli ohje löytyy Alex Mackayn kirjasta "Cooking in Provence". Kyseessä on vapaasti suomennettuna ja tulkittuna ruskistetut herkkusienet eli "Saute de champignons sauvages". Ohjeesta poiketen käytin lehtipersiljan sijasta persiljaa ja villien herkkusienien sijasta suomalaisia viljeltyjä herkkusieniä. Ruoka on todella nopea tehdä ja sopii täten erinomaisesti nälän yllättäessä vaikkapa työpäivän jälkeen. Täytyy kyllä vielä erikseen kehua ruoan makua, joka oli kerta kaikkiaan mainio. Joskus yksinkertainen on kaunista. Tätä tulee varmasti tehtyä toistekin.


Ainekset (2 annosta):
  • 200 g herkkusieniä
  • 1,5 rkl oliiviöljyä
  • 25 g voita
  • 2 valkosipulinkynttä
  • pieni nippu tuoretta persiljaa
  • suolaa
  • pippuria
Valmistusohje:
  1. Halkaise herkkusienet kahteen osaan pystysuunnassa. Kuumenna oliiviöljy isossa paistinpannussa todella kuumaksi. Lisää sitten herkkusienet yhdeksi kerrokseksi pannulle ja jätä pannulle muutamaksi minuutiksi.
  2. Kääntele varovasti herkkusieniä ja paista niitä vielä muutaman minuutin ajan eli kunnes sienet ovat ruskistuneet kauniisti.
  3. Lisää seuraavaksi voi ja anna paistua niin kauan, että voi muuttuu ruskeaksi ja alkaa tuoksua mukavasti pähkinöiltä.
  4. Ripottele pannulle kuorittu ja hienoksi silputtu valkosipuli ja karkeasti pilkottu persiljanlehdet ilman varsia.
  5. Mausta sienet suolalla ja pippurilla heti, kun valkosipuli ja persilja tuoksuvat. Tarjoile heti alkuruokana, välipalana tai lisäkkeenä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...