tiistai 1. maaliskuuta 2011

Broilerisalaatti

Arki-illan kevyehkö pelastus on broilerisalaatti, joka rakennettiin broilerin ja ananaksen ympärille saatavilla olevien ainesosien mukaan. Oman mukavan lisänsä salaattiin toi itse tehdyt krutongit. Salaatinkastikkeena oli tällä kertaa valmis mangocurrykastike, joka sopii kuitenkin hyvin kiireiseen ruoanlaittoon ja broileripohjaiseen salaattiin.
Annos lautasella
Ruokajuomana oli burgundilaista pinot noiria eli Bouchard Bourgogne Pinoit Noiria (vuosikerta 2008, Alko 12,92 euroa), joka on käsittääkseni ollut monopoliyhtiömme valikoimassa peräti vuodesta 1932 lähtien. Erittäin kevyt viini on ulkonäöltään todella vaalea, miltei rosemainen, ja tuoksussa tuntuu aluksi kirsikkaa, marjamaisuutta ja myös hieman yrttejä. Maussa on kirsikaa, puolukkaa ja hapokkuutta. Sen sijaan mausta ei löydy marjahillomaisuutta eikä tanniineja nimeksikään, mutta kokonaisuus on raikas ja erittäin maittava. Viini sopi mielestäni erittäin hyvin broilerisalaatin kanssa, vaikka hankala currymangokastike sotkeekin hieman kyseisen ruoan yhdistämistä ruokaan. Tätä tulee varmasti maisteltua myös tulevaisuudessa, ehkäpä kesäiltana parvekkeella kynttilän valossa...
Mainio burgundilainen

Ainekset:
  • 500 g broilerin rintafileetä
  • 200 g kolmiväristä pennepastaa
  • purkki ananaspaloja
  • puolikas roomansalaattikerä
  • puolikas kurkku
  • 5 punaista pienehköä luomutomaattia
  • krutonkia patongista ja moniviljaleivästä 
Valmistusohje:
  1. Viipaloi broilerin rintafilee reilunkokoisiksi paloiksi. Mausta reilusti suolalla, pippurisekoituksella ja grillimausteella. Paista rasvassa paistinpannulla ja laita viilenemään lautaselle talouspaperin päälle.
  2. Paloittele kuivahtanut leipä ja paista samalla pannulla kuin broileri. Mausta lisäksi reilusti Provencen yrteillä.
  3. Keitä pasta, valuta ja huuhtele kylmällä vedellä.
  4. Paloittele salaatti ja aseta kulhon pohjalle. Lisää päälle pilkotut tomaatit ja kurkku.
  5. Lisää ananas, pasta ja broileri kulhoon.
  6. Lisää krutonginpalaset salaatin päälle.
  7. Tarjoa kastikkeen kera.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...