tiistai 22. maaliskuuta 2011

Spaghettia ja hirvenjauhelihakastiketta

Tiistai-illan ruoka muodostui tutulla "mitä kaapista löytyy"-periaatteella. Kyseessä on siis melko perinteinen suomiversio spaghetti bolognesesta (ks. Wikipedian artikkeli) eli tutummin spagettia ja jauhelihakastiketta hirvenjauhelihasta. Reseptin erikoisuutena lienee tamarinditahnan käyttäminen, johon sain idean Reseptitaivaan ohjeesta. Tamarindi on hapanimelää maustetahnaa, jota käytetään yleensä aasialaisten ruokien maustamiseen, mutta kyllä tämä toimii ihan suomalaisessa liharuossakin. Hirvenliha tuo myös oman mausteensa ruokaan, sillä se maistuu toki melko lailla erilaiselta kuin esimerkiksi naudanliha.

Ruokajuomana testattiin espanjalaisen mahtiyhtiö Viña Albalin Gran Reservaa (Alkon kuvaus), jonka halvemmat viinit kummittelevat käsittääkseni Alkon myyntilistojen kärjestä. Odotukset tätä viiniä kohtaan eivät olleet kovin suuret, mutta positiiviseksi yllätykseksi viini kävi oli vähintään hyvää ja kävi myös hyvin riistatyyppisen pastaruoan kanssa. Tämä viini on vuosikertaa 2002 ja tuotu Espanjasta, Alkossa nyt myytävä viini taitaa olla jo pari vuotta uudempaa vuosikertaa. Hintaakin tuottajamaassa oli puolet vähemmän eli kyseessä on todella edullinen viini. Se on väriltään tumman rubiininpunainen ja tuoksuu kivasti mausteiselle mustaherukalle. Toki tuoksussa on myös ripaus pitkästä ja hartaasta tammikypsytyksestä johtuvaa vaniljaa. Keskitäyteläinen/täyteläinen maku on pehmeä, kehittynyt ja tasapainoinen melko pyöreiden tanniinien ja viikunan kera. Kaiken kaikkiaan hintaluokassaan positiivinen yllätys.


Ainekset (4 annosta):
  • 400 g hirvenjauhelihaa
  • oliiviöljyä
  • 1 iso sipuli
  • 1 porkkana
  • 100 g paseerattua tomaattia
  • 400 g tomaattimurskaa
  • 1 rkl tomaattipyreetä
  • 1,5 dl lihalientä
  • 1/4 dl punaviinietikkaa
  • 0,5 tl tamarinditahnaa
  • 4 valkosipulinkynttä
  • sokeria
  • pippuria
  • suolaa
Valmistusohje:
  1. Raasta porkkanat. Paista kevyesti öljyssä paistinpannulla.
  2. Silppua sipuli ja valkosipuli ja lisää sekaan. Kuullota pari minuuttia.
  3. Lisää jauheliha ja paista ruskeaksi. Mausta suolalla ja pippurilla.
  4. Lisää tomaattimurska ja kiehauta. Lisää lihaliemi ja sokeri ja kiehauta uudestaan.
  5. Lisää lopuksi vielä punaviinietikka ja tamarinditahna.
  6. Anna hautua pienellä lämmöllä tunnista kahteen. Mausta tarvittaessa.
  7. Keitä lopuksi spagetti ohjeiden mukaan ja tarjoile heti sellaisenaan tai salaatin kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...