torstai 1. joulukuuta 2011

Limoncelloa joulupukin konttiin

Limencello on italialainen sitruunalikööri, jota tuotetaan erityisesti Amalfin ja Napolinlahden rannikolla. Juomaa nautitaan perinteisesti digestiivia aterian päätteeksi hyvin jäähdytettynä. Juomaa saa käsittääkseni myös ostettua esimerkiksi Alkosta, mutta se valmistuu myös melko pienellä vaivalla ja kärsivällisyydellä omatoimisesti. Ja mikäpä onkaan mukavampaa, kun nauttia itsetehdystä digestiivistä jouluaterian päätteeksi. Eli ei muuta kuin hommiin, raporttia lopputuotteesta seuraa myöhemmin joulun tienoilla.

Ainekset:
  • 7,5 dl vodkaa
  • noin 10 sitruunaa
  • 3 dl vettä
  • 3 dl sokeria
Valmistusohje:
  1. Puhdista sitruunat huolellisesti ja kuori ne siten, että kuoren ja hedelmälihan välinen valkoinen osa ei jää kuoreen kiinni.
  2. Laita kuoret isoon lasikulhoon ja kaada vodka kuorien päälle. Sulje astia huolellisesti muovikelmulla ja anna liuota vähintään kaksi viikkoa, mieluummin enemmän.
  3. Tämän jälkeen siivilöi liemi toiseen astiaan.
  4. Kiehauta vesi ja sulata siihen hiljalleen sokeri. Anna sokeriseoksen jäähtyä huoneenlämpöiseksi ja sekoita se siivilöityyn nesteeseen.
  5. Anna valmiin juoman tekeytyä pakastimessa vähintään viikon ajan. Sekoita välillä.
  6. Pullota pieniin pulloihin ja tarjoa digestiivinä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...